5.1.2023

Elektronisen Mansepopin spesialisti Retropop julkaisee täyspitkän albumin Voitaisko olla?

Elektronisen Mansepopin spesialisti Retropop julkaisee täyspitkän albumin 6.1.2023. Uudelta albumilta löytyy aiemmin julkaistujen kappaleiden lisäksi neljä uutta kappaletta. Aiemmin julkaistu Kultaiset ysärivuodet on striimannut kultaa. Kesän 2022 YouTube-hitti Suomihumppaa löytyy luonnollisesti myös julkaisulta. Kokonaisuudessaan albumi sisältää yhteensä 20 raitaa. Albumin nimikkokappale Voitaisko olla? on oodi rauhalle ja tasa-arvolle.

Kaksikymmentä vuotta yhdessä viihtynyt pariskunta on tehnyt musiikkia vuodesta 2005 lähtien. Energinen Retropop tunnetaan tarttuvista melodioista ja iskevistä lyriikoista. Universal Music julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Pieni ja ihmeellinen vuonna 2008. Vuodesta 2011 lähtien Retropop on julkaissut musiikkia oman Pieni ja ihmeellinen -levy-yhtiönsä kautta.

Retropopin kappaleita on striimattu Spotifyssa ja YouTubessa yli 17 miljoonaa kertaa. Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat Suomihumppaa (2022), Kultaiset ysärivuodet (2019), Tää ilta (2011) ja Pieni ja ihmeellinen (2007).

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
info@pienijaihmeellinen.net

Promokuvat

Retropop linkit

Katso Voitaisko olla? -musiikkivideo

Kuuntele albumi Spotifyssa

Pieni Ja Ihmeellinen Music
Aavankatu 6 A 25
FI-37500 Lempäälä
Finland

info(ät)pienijaihmeellinen.net

© 2023 Pieni ja ihmeellinen